keskiviikkona, joulukuuta 27, 2006

Huoltoa, osa 3

Jouluna pitää syödä kinkkua, availla lahjoja ja luonnollisesti tuunata mopoa! Noh, tällä reissulla ei tullut tuhtattua mitään suurta, mutta jotain pientä kuitenkin(syömisen ja nukkumisen välillä...).

JARRUSATULAT
Satuloiden tiivisteet päätettiin siis vaihtaa, koska männät jouduttiin väkipakolla satuloista irti runnomaan. Eivätkä ne kyllä enää kunnoltaa mitään uusia olleetkaan. Pieni soittelukierros paikkakunnan MP-tarvikeliikkeisiin osoitti taas sen, että kyllä köyhää motoristia taas kiusataan oikein urakalla! MP-Teamistä olisi "ilmeisesti" kumit saanut, joskus tilaamalla, hintaan 170€. Toiset paikat eivät oikeastaan ko. tuotteita tunteneetkaan. Onneksi Stormi pelasti jälleen ja Sakulle taas kiitos kamojen hommaamisesta! Tour Maxin valmistamat (Made in Japan) kumit saatiin kelvollisella 60€ hinnalla himaan...

Satuloiden, mäntien ja muiden osien puhdistamiseen käytettiin reilusti aikaa. Kumien asentamisessa piti olla tarkka, koska ylemmän "pölysuoja" tiivisteen sai paikoilleen periaatteessa kahdella tavalla. Vain hyvin pieni kaulus erottui, jonka perusteella kumit menivät uriinsa oikein päin, toivottavasti... Vielä ennen mäntien upotusta sylintereihin sipaistiin ohut kerros PRB:n kumirasvaa kumeihin ja mäntien ulkopintaan. Näin männät upposivat sisään helposti ilman suurempaa forcea.

JARRULETKUT
Satuloiden huollon ohessa hoitui samalla myös vanhojen kumiletkujen vaihto. Jonkun verran oli säätöä itse letkujen vetämisessä. Uusissa teräspunosletkuissa, kun ei ole alkuperäisissä olleita "välikiinnikkeitä" helpottamassa linjauksia pääsylintereiltä työsylintereihin. Ongelmaa ei oikeastaan esiintynyt kuin vasemmanpuoleisessa etuletkussa, joka tangon toisessa ääriasennossa pääsi kiristymään ikävästi. Ongelma korjattiin käyttämällä hyväksi vanhojen letkujen kiinnikkeitä paikoissa missä niistä oli hyötyä.

ILMAUS
Ei ihan niin helppoa kuin esim. jarrupalojen vaihdon jälkeen! Aluksi jarrunestettä ei meinattu saada millään virtaamaan letkuihin. Kahvan/polkimen nopea tempominen johti lopulta tulokseen. Satuloita sai kuitenkin ilmata useamman kerran ja vaihtamalla aina välillä puolta(siis satulaa). Jarruihin saatiin lopulta tunto palaamaan, mutta todennäköisesti johonkin jäi vielä ilmaa. Tämän huomasi siitä, että kahva oli pienen odottelun jälkeen löysä, mutta koveni muutaman pumppauksen jälkeen. Täytyy toivoa, että ilma poistuisi ainakin osittain päivien kuluessa. Luultavimmin jarruja ilmataan uudemman kerran vielä myöhemin.

PAKO-SARJA (Ei Prison Break!)
No niin ja sitten vielä siihen pakolliseen hifistely/tuunaus -osioon... =) Eli miten viritämme mopon kulkemaan miljoonaa! Noh, ei sentään... Jostain foorumilta tuli joskus syksyllä bongattua juttu, jossa jotkut olivat hioneet pakosarjojen alkuosista hitsaussaumat tasaisiksi ja nimenomaan Thundercateista. Pakkohan se oli sitten itsekkin tarkistaa onko siellä niitä saumoja haittaamaassa virtauksi. Ei kai siinä sen enempää selittelemään, kuvasti pitäisi selvitä(toivottavasti...):

Eli kyllä sinne putkeen on melkosen isot saumat jätetty! Arviolta jokaiseen (4 kipaletta) putkeen saatiin noin 2-5 mm lisää halkaisijaa! On vaikea näin mitään asiasta tietämättä sanoa, onko tällä operaatiolla mitään vaikutusta mihinkään, mutta ainakin se tuli nyt sitten tehtyä... =)

Ei kommentteja: